Kolme miestä kinkyleffassa – kv miestenpäivän puheenvuoro

 

Marraskuu, sataa kolmatta päivää peräkkäin. Lasinpyyhkijät hakkaavat kuraiseen lasiin näköaukkoa, valot pirstaloituvat pieniksi palloiksi. Miehet istuvat etupenkillä matkalla elokuviin. Toisen poika jätetään matkalla treeneihin. ”Mistä se leffa kertoo?”, kysyy poika kohteliaasti.

Pojan isä hakee sanoja, kaveri vastaa välittömästi. ”Sadomasokismista, sellaisesta piiskaamisesta ja alistamisesta, kiinnostaako sua sellainen?”. ”En ole juuri perehtynyt aihepiiriin”, toteaa teini neutraalisti. ”Kato, jotkut vain on niin jumissa, että tarvitaan kovia otteita”, jatkaa kaveri analyysia. Poika kiittää kyydistä, likaisenharmaa Toyota liukuu pimeyteen.

Suuressa elokuvateatterissa istuu kolme miestä, ei muita. Ystävykset syövät hedelmäkarkkeja jaetusta pussista ja katsovat J-P Valkeapään elokuvaa Koirat eivät käytä housuja.

Elokuvan alkukohtaus vaikuttaa vähän päälle liimatulta prologilta, mutta se johdattaa suorittamisen alle koteloituvan leskeyden kipuun. Pekka Strangin esittämä Juha hoitaa yksihuoltajuuden ja kirurgintyönsä moitteetta.

Suomalaisen miehen runollisuus ilmenee usein arkisen personifikaation kautta. Autojen maailma kuulostaa pullistelevalta äijäpärinältä, mutta maanteillä rullaa hurja määrä emotionaalista lämpöä.

Muuan sukulaismies myi vanhaa Transitiansa. Ennen kauppaa mies porasi runkopalkkeihin reiät, tursutti palkit täyteen moottoriöljyä ja tulppasi umpeen – ettei ruostuisi uudellakaan omistajalla. Sama sukulaismies lihoi sydänkohtauksen partaalle, mutta koskaan sen traktorin öljynvaihtovälit eivät ylittyneet. Sellainen laiminlyönti olisi ollut valtava häpeä.

Tuttu hitsari kantoi äitinsä ja siskonsa kulkemisvastuun jo parikymppisenä. Osti niille autot palkastaan, teki huollot, katsasti ja vaihtoi renkaat. Ei se mitään kuulumisia puhunut, kyseli onko Mazda toiminut. Kerran se kännipäissään tunnusti, että kunnioittaa äitiänsä.

Elokuvan kirurgi kohtaa sattumalta Krista Kososen esittämän dominan. Kuristuskohtaukset avaavat polkua piilotettuihin tuntoihin. Niiden outo jännite vie mennessään, ja miehen kontrolli alkaa rakoilla. Kamera hakee oivaltavia kulmia alaviistosta ja katukiveyksistä.

Onhan miehessä yleensä pientä laittoa, mutta se laittaa muut jutut kuntoon. Se vetää sähköjohdot suoraan ja rakentaa talonsa vatupassilla. Suomalainen mies huolehtii, että salaojat toimivat. Kyllä se sekoilee, mutta yleensä keljumpikin äijä on luottamusyhteiskunnan tukipalkki.

Eliniänodotteessa mies  häviää naiselle seitsemällä vuodella. Syyt ovat tuttuja: tupakka, viina ja liian vähäinen liikunta, tapaturmat ja itsemurhat. Joka toinen 54-74-vuotias suomalainen juo liikaa. Lähes 80000 työikäistä miestä on pudonnut työelämästä pysyvästi.

Sitä viinaa juodaan siksi, että kännissä on kivaa. Humala on huikea sosiaalinen alusta ja tupakalla on parhaimmillaan meditatiivinen vaikutus. Siihen on aika pitkä matka, että raksaranet rullaavat joogamaton auki ja kiskovat parit aurinkotervehdykset ennen seuraavaa piikkausurakkaa.

Kansallisen hyvinvoinnin avaimet ovat miesten koulutuksessa, oli se sitten oppisopimusta, lukiota taikka työpajaa. Ammattiosaamisen rinnalle mies tarvitsee hyvinvointikoulutusta, elämänhallinnan ja vuorovaikutuksen taitoja ja ennen kaikkea yhteisön ja mielekästä tekemistä. Ja rakkautta.

Koirat eivät käytä housuja on oivaltava eurooppalainen taide-elokuva. Se tarkastelee suomalaisen miehen lukkoja. Teemastaan huolimatta se ei leiki eroottisella jännitteellä.

Katarsiskohdassa domina operoi kirurgin suussa pihtien kanssa. Ylipitkä kohtaus saa kovemmankin kaverin kiemurtelemaan penkissä.

Loppukohtauksessa kirurgi uskaltautuu kinkybileisiin. Heilahtelee epävarmasti tanssilavalla, niin jäykästi kuin mies vain voi. Katse kohtaa tutun dominan. Hymy paljastaa puuttuvan hampaan. Kososen näyttelemä domina hymyilee ujosti takasin, vapauden hetki liukuu lopputekstien rullatessa.

Joskus tosiaan tarvitaan kovia otteita. Ensin kannattaa ehkä kokeilla pehmeitä. Vaikkapa satujen kerrontaa, kukkasia ja älytöntä halailua ja pussailua.