Päästöjä ja synninpäästöjä

Kahden hengen roudaus- ja lomareissu Englantiin tuotti noin 1155 kiloa hiilidioksidia ilmakehään. Se on noin  40% vastaavan lentomatkan päästöistä. Tsekkaa tästä roadtripin tilinpäätös   ja tästä vastaavan lentomatkan päästökuorma.  

Tekstin tiedot ovat suuntaa-antavia

Käsittelin  ainoastaan kilometriperusteista hiilijälkeä enkä arvioinut matkan muuta energiankulutusta

Käytin laskelmissani Valtion teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n Lipaston yksikköpäästökertoimia joukkoliikenteen osalta. Autoni päästöarvot perustuvat bensiinillä ajettaessa mallikohtaiseen lukuun (229g/km). Bioetanolikilometrien osalta laskin päästöiksi ≈50g/km. Elinkaarijäljityksen perustella suomalaisen bioetanolin hiilidioksidipäästöt jäävät noin viidennekseen bensiinin päästöistä.

Kulutus.fi –sivuilta löytyy taulukko, joka tiivistää Lipastosta kaivetut hiilidioksidiekvivalentit helppolukuiseksi työkaluksi.

Ruotsissa ja Ranskassa bioetanoli valmistetaan vasiten kasvatetusta biomassasta, pääsääntöisesti viljatuotteista, eivätkä tiedot niiden tuotantoprosessien ympäristövaikutuksista ole kovin yksiselitteisiä.  Siksi arvioin auton päästöt kotimaisen bioetanolin arvoilla 1000 kilometrin osalta. Loput 3000 ajokilometriä laskin bensiinikertoimen perusteella, vaikka valtaosa kilometreistä kertyi alkoholivetoisesti.

Suomalainen bioetanoli RE85 on vähäpäästöistä kahdesta syystä: se valmistetaan saha- ja elintarviketeollisuuden jätteistä, joiden hiilidioksidi päätyisi vääjäämättä ilmakehään. Lisäksi tuotannon logistiikkapäästöt jäävät pienemmiksi paikallisen valmistusmallin ansiosta.

Onko automatkailussa mitään järkeä?

Brittein saaret ovat roatrip-vinkkelistä katsottuna tietenkin kohtuuttoman kaukana ja useamman laivamatkan takana. Päivän tai kahden ajomatkan päässä siintää kuitenkin lukemattomia hienoja kohteita suurkaupungeista erämaahelmiin. Jos autossa on useampi matkustaja ja tankissa biopolttoainetta, lentomatkan päästöillä voi tehdä helposti kymmenkunta reissua (Auton päästöt 0,50g/ km:2= 0,25 g/km vs. lento 260g/hkm). Lähimatkailu on ympäristöystävällistä ja tukee paikallista talouselämää.

 

Kuluttajan kannalta helpoin ja tehokkain ekoteko on kuitenkin päästöjen mitätöinti. Sen impulssin  kasvaminen maailmajaaluiseksi käytöskoodiksi saattaa voisi olla kestävän kehityksen ja ihmiskunnan historian jatko-osan tärkein yleisavain.

 

Elitistinen halpishotelli ja pyöräilyvouhotusta

Kokeile: Lähestyt suurkaupunkia ja etsit samalle päivälle majapaikkaa. Kriteerisi: Etäisyys keskustasta reilu kilometri, siisti huone kunnon kylppärillä,

Budjettihotellin 25 huonetta muodostavat hauskan kokonaisuuden vanhan talon kakkoskerroksessa.

ehdottomasti vanha arvokiinteistö ja rajaat hinnan alle 70 euroon. Hankalaa? Ei lainkaan.

Amager-Hotellin vastaanotto sijaitsee sporttibaarin yhteydessä. Avarassa huoneessa on alkuperäisiä kattokoristeita ja vanhoja puuovia. Hulppea huonekorkeus, täyspuiset huonekalut ja jämerät erillisvuoteet yllättävät budjettimatkailijan.

Herään aamuhämärässä kävelyretkelle. Amager gaten arkkitehtuuri avautuu   hillittöminä torneina, loputtomina ornamentteja ja sopusuhtaisina erkkereinä.

 

Askeleet vievät Christianshavnin kautta vapaakaupunkiin. Sarastava pilvinen aamu ei tee Christianialle parastaan. Yön jälkiä siivoillaan hissukseen, kahvipaikat ovat vielä kiinni. Pusher Streetin yleinen nuhjuisuus vähän harmittaa. Vaikka kannabiskulttuuri on yksi Christianian vetovoimatekijöistä, jättää rikollisjengien läsnäolo vapaakaupungin kukkaiskilpeen ikävän sivumaun.

Puistomaiset kujat, uniikit pikku talot ja tavarapyörillään kulkevat lapsiperheet muistuttavat, miksi Christiania on silti haluttu asuinpaikka ja kaupungin suosituimpia matkakohteita. Se on vastaisku tauotta pauhaaville pakokaasunkatkuisille metropoleille. Autottomuus, katutaide, vilkas kulttuurielämä ja värikkäät rakennukset näyttävät turistimassoille, että kansalaisuusaktiivisuudella voi juurruttaa vaihtoehtokulttuurin mekkoja arvoalueillekin.

Kuvaaminen on kiellettyä Christianiassa tämän portin jälkeen.

Yhteisöllistä sosiaalipoliittista kokeilua on yritetty nujertaa milloin kaupungin, milloin gryndereiden toimesta. Sopimukseen on päästy vasta hiljattain. Asukkaat ovat ostaneet alueen pankkilainalla ja yhdistykselle maksetaan vapaaehtoista vuokraa. Anarkistinen elämäntapa ja omistaminen pääsevät tutkimaan yhteiselon muotoja.

Pyöräilijät sujahtelevat vanhalta kasarmialueelta kaupungin toimivaan liikennevirtaan, jossa rullaa päivittäin yli 300000 fillaristia. Kaistat on tasoeriytetty jalkakäytävistä. Yksikään jalankulkija ei erehdy hortoilemaan pyöräilykaistoille eivätkä fillaristit poukkoile autoliikenteen seassa. Noin metrin levyisillä kaistoilla vallitsee sujuva virta ja oma koodisto: esim. jarrutus ilmaistaan nostamalla vasenta peukaloa.

Letkeää ajelua seurattaessa suomalaisen polkupyöräkinastelun tympeys surettaa. Jopa ulkoministeri noituu blogissaan, kuinka mokomien kakunsyöjä-fillarikommunistien mieltä painaa ilmastonmuutos ja jäniskoiran rasvaprosentti. Timpan kannattaisi lopettaa häijyt satiiriviritelmät ja tehdä työmatka Tanskaan. Pyöräilijät nimittäin pukeutuvat sen oikein tyylikkäästi eivätkä kiusaa autoilijoita makkarankuoritrikoissaan. Mustilla mummopyörillä ajelee niin hipsterityttöä, uraäitiä kuin pukumiestäkin.

Sujuva pyöräilyvirta rullaa myös automiehen boksiin: myönnän, etten tsygäillyt metrikään, vaan nautin suurkaupungin tieliikenteen soljuvuudesta.

Köpiksessä on niin paljon nähtävää, että sen perusteellinen haltuunotto riittäisi monen vuoden matkailukiintiöksi. Seuraavalla kerralla vuokraan pyörän ja käytän enemmän aikaa. Kaupunkiin pääsee Tukholmasta helposti vaikka junalla.

Visiitin päätteeksi kurvaan sillalle. Katselen merituulipuistoa ja on ihan pakko napsauttaa ”Hollow talk” soimaan. Maksupisteen (noin 50 e) jälkeen tsekataan taas passit. Ajamme parin etanolitankkauksen kautta Tukholmaan.

Seuraavana aamuna herään Turussa. Muutamaa tuntia myöhemmin Viina-Honda palaa kotipihaan 4000 kilometrin koeajon päätteeksi. Pakkaan tavarata ja alan perata päästökuormaani.

Takaisin mantereelle: maailmantuskaa ja rajat kiinni -harjoituksia

Olemme kaavailleet paluureitin alkupätkälle kanaalin alittamista tunnelijunalla. Viime hetken reitinvaihto keventää ajokuormaa yli 500 kilometrillä: päätämme ottaa laivan Hullista Rotterdamiin. Kiinnostava junakokemus jää väliin, mutta samalla vältämme Lontoon ympäristön ruuhkajumituksen tai vaihtoehtoisesti työlään pimeänajon.

Kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta brittiteillä autoilu ei ole kovinkaan mukavaa ainakaan kylmiltään. Väärinpäin ajettavat liikenneympyrät vaativat melkoista keskittymistä eikä tieverkoston kuntokaan ole kaksinen. Dual carriage wayt, nelikaistaiset maantiet, ovat kapeita ja huonosti valaistuja, kaistat loppuvat meikäläisittäin yllättävästi ja kylteissä käytetään sikin sokin mailin osia, jalkoja ja jaardeja. Pitkissä alamäissä rekkojen armada posottaa rajoittimia vastaan holtitonta ylinopeutta. Kaksikaistaisilla teillä täytyy pitää pää erityisen kylmänä, kun vastaantulevan liikenteen valot häikäisevät oikealta ja aivot antavat jatkuvasti epämääräistä virhesignaalia.

Varaan parinsadan euron liput ja jätämme leppoisan Newarkin taakse. Saavumme Hulliin reilussa tunnissa ja löydämme parin sekoilurundin päätteeksi viime hetkellä satamaan. Aistinvaraisia havaintoja ja loogista ajattelua ei kannata kadottaa navigaattorien aikakaudella. Portit sulkeutuvat takanamme ja vanha laiva lähtee taas kerran yötä vasten synkälle Pohjanmerelle. Uudehkoihin ruotsinlaivoihin tottuneelle P&O –linesin alus saattaa tuntua hiukan nukkavierulta, mutta ikkunallisessa hytissä nukkuu aivan hyvin.

Puolen vuorokauden laivamatkan jälkeen tuntuu huojentavalta ajaa suoralle hollantilaiselle moottoritielle. Rotterdamissa voi valita käytännössä neljä realistista ajoreittiä Suomeen: 1) Selvitä 600 kilometrin ajolla ja nousta Travemundessa Helsingin-lauttaan 2) ajaa 2500 kilometriä Via Baltica –reittiä Tallinaan asti 3) oikaista Etelä-Itämeren ylitse Rostockista Trelleborgiin ja ajaa sitten vielä Ruotsin läpi tai 4) ajaa Tanskan ja Ruotsin lävitse Tukholman lautalle.

Haluamme minimoida loppumatkan laivamaileja, mutta ajomaraton Baltian kautta tuntuu mahdottomalta. Valitsemme seuraavaksi keitaaksi Kööpenhaminan, varaamme hotellin, ostamme isot kahvit ja annan baanan rullata keulan alle. Aurinko valaisee Hollannin maaseudun tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja

Mietimme, miten kauniilta ne maailmanlopun maisemaa muistuttaviin öljykenttiin verraten näyttävät. Mietimme, miten paljon maailman aukioille sellaisia mahtuisi. Siinä itsekkäästi autoillessamme pohdimme, kuinka valtavaa roolia fossiilisten polttoaineiden pumppaus pyörittää. Maailman suurimmat ympäristökriisit, kiihtyvä ilmastonmuutos ja muovijäte, pulppuavat lopulta samoista lähteistä.

Fossiiliset polttoaineet ovat aikansa tuotteita ja mahdollistavat kätevästi kehityksen ja taloudellisen hyvinvoinnin, liikkumisen ja elämisen eri leveysasteilla. Niiden lähtölaskenta on kuitenkin käynnissä

ja aletaan olla siinä pisteessä, että haitat nujertavat eittämättä hyötysuhteen.

Matka irrottaa arjesta. On aikaa nostaa fokukseen tärkeitä teemoja, vaihtaa ajatuksia kirjoista ja jutustella teorioista. Ennen Saksan rajaa Antti pitää esitelmää Yuval Noah Hararin teoksesta Sapiens.   Hararin mukaan uskonnot, kulttuurit, ihmisoikeudet, raha ja valtiot ovat lopulta vain tarinoita, joihin olemme päättäneet uskoa. Jos lakkaamme uskomasta vaikkapa rahaan, sen merkitys haihtuu.

Jos ihmislaji haluaa jatkaa kissanpäiviään, sen kannattaa hiukan spoilata ja avata uusi luku ennen kaaokseen suistumista. Tarinan päivityksellä alkaa olla kiire. Luonnon ja ihmislajin tulevaisuus lepää pitkälti uusien energiamuotojen, metsittämisen ja maailmanlaajuisen kulutuskulttuurin terävöitymisen varassa. Juttu on lopulta aika simppeli. Jonkun pitäisi vain brändätä tarina houkuttelevaan ja skaalautuvaan pakettiin. Isossa kuvassa on melko yhdentekevää, myydäänkö se koulutuksena, kännykkäpelinä, outona uskontona tai tosi-tv-ohjelmana.

Saksan puolella on mukavia levähdyspaikkoja, mutta en pääse ajatuksesta irti. Ihmiskunta ajaa globaalin pihapiirinsä kaatopaikaksi siksi, että sitä kiinnostaa melko kurjat tarinat, vaikka kaikki maailman tieto on muutaman napinpainalluksen päässä

Britannian ja Ranskan rajaa lukuun ottamatta olemme huristelleet reissun ajan maasta toiseen vakinopeudensäädin päällä. Saksasta Tanskaan tultaessa meno muuttuu menneen ajan kontrolliksi. Kohtaamme kiristyneet käytännöt kouriintuntuvasti. Yksittäisiä autoja ohjataan sivuun, pakettiautot aukovat takaluukkujaan ja kaikilta katsotaan passit. Vanhoihin Itä-Euroopan kauhunsekaisiin rajanylityksiin on sentään pieni ero: virkailijat ovat ystävällisiä eikä päättömiä kuittisulkeisia järjestetä.

Ensimmäinen koppalakkinen rouva ihmettelee, mihin passikuvassani orastava parransänki on kadonnut. Kerron joutuvani käyttämään partakonetta viikoittain. Jonossa seuraavana vilkuttava tanskalaisneito tivaa kohteliain sanankääntein matkamme tarkoitusta, kestoa ja tullattavaa. Sellaista meillä ei ole – tankissakin alkoholipitoisuus alkaa hiipua 15 prosenttiin. Kertomus kaverin huonekaluista ja marraskuisesta lomaretkestä saattaa kilauttaa profilointikelloja. Joka tapauksessa tanskalaiset tullimuodollisuudet suoritetaan koiravoimin. Labradorinnoutaja nuuskii auton pohjarakenteet ja kiertää sisätilat.

Alkuillaksi saavumme Kööpenhaminan Amager-hotelliin. Kaunis rakennus ja ystävällinen ilmapiiri hälventävät raskaan ajopäivän ja pitkien tullimuodollisuuksien jälkeistä uupumusta.

Brittifutista ja tarinoiden maisemia

Käyn futismatseissa harvakseltaan  ja valitsen kohteet tarkasti: haluan kokea muutkin kuin pallopelin kiemuroita.  Ymmärrän pelistä vain peruskuviot, jos niitäkään. Viimeksi katsoin Camp Noulla Barcelona Girona –ottelun. Louis Suarez teki hattutempun ja Lionel Messi osui kahdesti. Sellaiset paikallispelit sytyttävät diletanttileisönkin!

Brittifutista en ole seurannut aiemmin paikan päällä. Nieminen on varannut meille liput Nottingham Forest -Stoke -otteluun.

Nukumme pahimman univelan pois ja hyppäämme iltapäivällä junaan Newarkin asemalla. Tuokion kuluttua vaellamme jokivartta nottinghamilaisessa fanilaumassa. Vanhalle kivistadionille ahtautuu 30000 ihmistä. Väkijoukkoa palvelee vain muutama hassu kioski ja jokunen olutpiste. Jyhkeät kivi- ja metallirakenteet tarjoavat kouriintuntuvan aidon näyttämön.

Trent Bridge ja laulava fanilauma virittivät tunnelma

Itse peli etenee staattisesti eikä maaleja nähdä. Seurailen enimmäkseen yleisön tunnevirtaa ja katselen vastapäätä avautuvaa kaupungin siluettia. Iltapäivän hämärtyessä valot piirtyvät Trent- jokeen vanhalta sillalta. Fiilistelen laulua ja yhteisöllisyyttä: väkijoukko kailottaa hilpeästi mutta  ainuttakaan rähisevää fania en havaitse. Pelin käsin kosketeltava tunnelma maistuu elämisen arvoiselta kokemukselta.

Ilta jatkuu klassikkokaavassa: syömme paperiin käärityt fish and chips –annokset Prince Rupert – pubissa. Alun perin 1400-luvulla rakennetussa talossa sijaitseva ravintola hemmottelee eväiden ja huoltoasemaruokien puuduttamaa makumaailmaa. Uppoan vanhaan nahkanojatuoliin ja muistelen hiljattain katsomaani Roald Dahl –dokkaria, jossa mestarinovellisti asettuu verkkaisasti pihamökkinsä

Ikavanhan ravintolatalon yläkertaa

laiskanlinnaan, teroittaa neljä lyijykynää, vetää huovan polvillensa, sytyttää tupakan ja antaa ajatuksen lentää. Jopa edellisen yön sateinen ja kuormittava läpiajo alkaa muokkaantua kiehtovaksi muistoksi.

Seuraavana päivänä sukellamme maaseudulle ja teemme retken Sherwoodin metsään. Robin Hoodin seikkailuista matkamuistokeskittymässä muistuttaa 1000-vuotias ”Major Oak” –puu. Ympärysmitaltaan kymmenmetrisen tammen kerrotaan legendan mukaan toimineen Robin Hoodin ja Marian-neidon suojapaikkana.

Oli legenda silkkaa sepitettä tai ei, kuningaskunnan suosituimpiin puihin kuuluva tammi kielii ajoista, jolloin saarivaltion sisämaata peittivät tuuheat metsät. Britti-imperiumin maailmanvalloituksen vaatima laivanrakennus on harventanut metsän pieneksi pusikoksi. Mutta oli miten oli, lapsi minussa kurottaa lainsuojattomien tarinoihin ja toinen silmä vilkuilee nummille nähdäkseen Enid Blytonin viisikon pujahtavan sumuverhosta.

Viimeisenä Englanti-päivänä teemme kävelyretken Newarkin keskustaan ja keskiaikaisen linnan raunioille. Koko keskusta huokuu rauhallisen brittikaupungin ajatonta ilmapiiriä. Jopa lähiöalueiden arkkitehtoninen ilme jäljittelee vanhaa punatiilipintaista , matalaa rakennelinjaa.

Newarkin kirkon pihamaa marraskuussa

Parasta antia määränpäässä tarjaa kuitenkin ajanvietto vanhassa ystäväpiirissä. Joskus kannattaa tarttua tilaisuuteen ja lähteä tapaamaan kavereita kauemmaksikin. Ihmisyyden ydin on kohtaamisten verkko, ja sen avainsolut ovat vaalimisen arvoisia. Siinä sivussa Nieminen sai perintöhuonekalunsa Newarkiin ja meille tarjoutui mahdollisuus puolijärjettömään roadtrip-kokemuksen.

Päivä ja yö yli Euroopan

Roadtripissä on puolensa, mutta yli 800 kilometrin ajo Kielistä Calaisiin maistuu vähän puulta tottuneellekin reissaajalle. Alla tekstiviestitason infopaketti:

Saksa: paljon intensiivistä liikennettä, hektinen ajorytmi ja raskaita teollisuuskeskittymiä. Vehreää maaseutua, jos poikkeaa autobahneilta. Vaihteleva teiden kunto ja hyvät levähdyspaikat..

Hollanti: parturoidut pientareet, loivat mäet ja sujuva, mutta maltillinen liikenne. Joidenkin arvioiden mukaan Hollantiin voi jäädä vähän jumiin, nyt läpiajo sujui kitkattomasti.

Belgia: ihanat tiet, vanha kottero muuttuu äänettömäksi sukkulaksi. Yhden vessapysähdyksen taktiikka jättää kuitenkin kiertueemme kulttuuriarvion hivenen pintapuoliseksi.

Ranska: suuria satamia ja kepeästi flirttailevia virkailijoita. Hyvä matkakohde! Muistelimme Antin kanssa vuoden 1998 jalkapallon MM-kisoja: silloin olimme seuraamassa finaalia Pariisissa ja osallistuimme riemumarssiin Champs Elyseellä parin miljoonan muun juhlijan kanssa. Niin huikean hilpeän karnevalistista massapsykoosia en ole sen jälkeen kokenut.

Englannin kanaali: Molemmat tullit Ranskan puolella. Hiukan epäsiisti lautta, jossa halvoilla yölipuilla matkusti aallokossa lisäksemme kourallinen Itä-Euroopan siirtolaisia, ilmeisesti Romanian romaneita ja muutama ranskalainen. Myrsky kiehuttaa vettä vielä Doverin satama-altaassa kapteenin hivuttaessa laivan tarkasti laituriin.

(alla olevaa tekstiä klikkaamalla pääset hetkeksi kyytiin)

Molemmat tuliit Ranskan puolella. Suomen passilla pääsi nopeasti läpi, mutta jonotus muistutti vanhasta maailmasta.

Kipuamme pimeydessä Doverin kukkulalle. Myrsky liidättää ilmassa vesimassaa, johon sekoittuu keltaisia lehtiä. Pahimmat lätäköt kasvavat toistakymmentä senttiä syviksi lammiksi. Tien pinnassa hehkuu punaisia ja vihertäviä kaistoja osoittavia fosforiloistoja. Lasinpyyhkijät hakkaavat täysillä ja oikeanpuoleista kaistaa vastaan tulevan liikennevirran valokaaret sekoittuvat veteen ja pimeyteen.

 

Matkantekoon pitää keskittyä tosissaan. Varsinkin liikenneympyrät  pakottavat ajattelun kääntämistä. Pidämme nopeuden alle satasessa moottoriteilläkin. Alamäissä rekat viipottivat ohitse sateesta huolimatta.

Vasemmanpuolinen liikenne kannattaisi ottaa haltuun valoisan aikaan ja ylipäänsä matkat kannattaa jaksottaa pienemmiksi paloiksi. Yön ruuhkattomuus kuitenkin houkuttelee ajamaan suoraan kohteeseen, ja vältämme seuraavan päivän kiireen. Päiväsaikaan varsinkin Lontoon ympärillä on massiivisia ruuhkahuippuja. Reilun neljän tunnin päätteeksi kurvaamme Newarkiin.

Nieminen keittää pannullisen teetä, tarjoilee lämpimät leivät ja heiluttelee lippuja: herättyämme meitä odottaisi lyhyt junamatka ja Nottingham Forest – Stoke –matsi.

Hondan viinaputki katkeaa pitkässä läpilaskussa, on sorruttava fossiilisiin polttoaineisiin. Saksassa myydään 10% etanolia sisältävää E10-bensaa, Ruotsissa ja Ranskassa saatavuus on hyvä. Muuten Euroopassa ollaan vasta heräämässä bioetanolimalleihin.

 

Viina vie viikinkien maille

Nieminen, ystäväni poikavuosilta, lähti aikoinaan Englantiin opiskelemaan, valmistui ja löysi elämänsä naisen. Nieminen on sen verran mukava heppu, että suhde jatkuu yhä. Vuosien seilaamisen jälkeen perheen pysyvä asuinpaikka vakiintui saarivaltion keskimaille. Tapaamisfrekvenssi jää siis sangen harvaksi näin ruuhkavuosina.

Jokunen vuosi sitten Nieminen otti puheeksi perintöhuonekalunsa ja kyseli, tiedänkö ketään, joka haluasi ajella kuorman Tampereelta Newarkiin. Itselleni avautui syksyllä yllättävä aikaikkuna, ja päätin lähteä yhdistetylle loma- muutto- ja koeajoreissulle. Toinen vanha kaveri, Antti, suostui lähtemään verestämään 90-luvun impulsiivisia häröilyreissuja.

Reittisuunnitelma alkoi kehkeytyä leppoisaksi roadtripiksi ja päätimme ajaa Oslon kautta. Tällä haavaa Norjasta ei kulje matkustajalaivoja Brittein saarille, joten varasimme lauttaliput Oslosta Kieliin.

Ajomatka Porvoosta Tampereen kautta Turkuun sujuu vaivatta, se on sellaista jutustelua ja lasinpyyhkijöiden viipottamista. Liikkuva alusta on luonteva keskustelufoorumi. Lorotan viinaa tankkiin ja viritän vanhan android-luurin bluetooth-taajuudelle. Sovellus kertoo moottorinohjauksen dataa ja etanoliprosentin.

Tankkaan vielä uudelleen ennen laivaan ajamista. Ruotsissa etanolin saatavuus on loistava: sitä näyttää olevan tarjolla useimmilla asemilla, ja uusista autoista yli 15% kulkee bioetanolilla tai biokaasulla. Ruotsalainen bioetanoli on kuitenkin viljatisle, eikä anna saamaa C02 –säästöä kuin kotimainen jäteviina. Öljyllä porskuttavan Norjan puolella bioetanolia myy vain kourallinen huoltoasemia.

Hurautamme Viking-terminaalista parin pysäytyksen taktiikalla Osloon ehtiäksemme tutustumaan kaupunkiin valoisalla. Oslonvuonon pohjoispäässä sijaitseva rannikkokaupunki on vaivaton ja inspiroiva lepokeidas.

Käymme tutustumassa uuteen, monumentaaliseen oopperataloon. Lasista ja marmorista koostuvan wau-arkkitehtonisen luomuksen siluetti näkyy kauas ja katolta näkyy kauas. Sopii nautittavaksi niillekin, joille ooppera ja baletti soivat vain säröääninä. Oopperatalo on valmistunut vuonna 2008 ja on osa uutta Sørengan satama-aluetta, johon kuuluu mm. ympäri vuoden toimiva, kaikille avoin merivesikylpylä. Rullalautailu on kiellettyä kiilamaisen oopperatalon

marmoripinnoilla, vaikka vastaava arkkitehti itse piti marmoria kelpo skedealustana. Osallistavan rakennuksen kovat materiaalit muuttuvat sisällä orgaanisiksi puupinnoiksi. Osa yli tuhannesta työhuoneesta avautuu ohikulkijoille korkeiden ikkunoiden kautta.

Suurin norjalaisrakennus sitten 1300-luvun alitti rakennusalalle hieman epätyypillisesti budjettinsa ja valmistumisaikataulunsa. Se sai vuonna 2009 arvostetun Mies van der Rohe- arkkitehtuuripalkinnon.

Hostellimme sijaitsee Akerselva-joen rannalla. Muutaman sadan metrin aamukävely johdataa Grünerløkkan alueelle. Samaan aikaan siisti ja boheemi, vehreä mutta industrialisen trendikäs alue piirtää kuvan Oslon moni-

ilmeisyydestä. Rosoisen idyllinen jokivarsi graffiteineen, muraaleineen ja kahviloineen olisi tarjonnut viekoittelevan hengailukokemuksen pitkäksi viikonlopuksi.

Innostava piipahdus jättää ison nälän. Oslon kliseenähtävyys Holmenkollenkin jää tällä piipahduksella näkemättä, emmekä ehdi edes Ibsen-museoon. Jahka uusi Munch-museo valmistuu parin vuoden kuluttua Sørengan hulppealle ranta-alueelle, palaan kaupunkiin ajan kanssa.

Oslo on muuten lähellä lentämättäkin. Autolla hurauttaa Tukholmasta reilussa viidessä tunnissa. Junamatka Tukholmasta kestää saman verran. Oslon kehätieverkosto vetää kitkattomasti ja viisilinjainen metro pitää keskustan hiljaisena. Yli kuudensadantuhannen asukkaan kaupunki on täysin ruuhkaton molempina päivinä.

Ajamme kotteron maailman suurimman autolautan, Color Magicin kyytiin. Komea laiva, vaikka jättääkin harmillisen sankan hiilikaaren matkamme vanaveteen. Katselen sumuisen kaupungin jylhää siluettia molemmin puolin. Muutama purjevene lipuu marraskuisessa iltapäivässä ja suuri osa laituripaikoista näyttää olevan yhä käytössä. Kenties esitän kotiin päästyäni varovaisen ehdotuksen: purjehdusretki Osloon mahtuisi juuri ja juuri neljään kesälomaviikkoon.

 

 

 

Hihat ylös ja raakaa päivitystä

Bioetanolimuunnos mahdollistaa bensiinin ja bioetanolin vapaiden seossuhteiden käytön. Jos menovesi käy vähiin eikä etanolia ole saatavilla, sopii tankkiin lorottaa bensaa vanhaan tapaan. Laite haistelee polttonesteen koostumista ja muuttaa arvoja sen perustella. Kotimaisessa eFlexfuel-sarjassa on lisäksi oppiva kylmäkäynnistystoiminto.

Tuttavani on ajellut vanhalla turboahdetulla Audilla kuusi vuotta pelkällä RE85:lla. Hän kertoi asentaneensa etanolisoftan myös Moto Guzzi – moottoripyöräänsä. Kumpikin laite on toiminut moitteetta, ja etenkin autossa vääntö on parantunut, hevosvoimiakin irtoaa kuulemma enemmän.

Asennussarjassa on selkeät ohjeet. Napaisuuden tarkistamista varten hommaan tarvitaan yleismittari.

Etanolimuunnoksiin suhtaudutaan vielä vähän varauksella. Polttoainelinjojen kestävyyttä ja kylmäkäynnistysominaisuuksia epäillään tallien nurkissa ja nettiparlamentissa. Kyselin merkkikohtaisia kokemuksia kotimaiselta hondafoorumilta ja amerikkalaiselta Cr-V –saitilta.

Sain hyviä vinkkejä – mm. ehdotuksen vaihtaa polttoainesuodatin ja moottoriöljyt pian asennuksen jälkeen, koska etanoli voi liuottaa bensiiniä herkemmin linjastosta ja kanavista kertynyttä likaa. Moottoriöljyn vaihtoväliä suositellaan yleisesti lyhennettäväksi. Etanolin aiheuttamista vaurioista en kuitenkaan löytänyt näyttöä. Suomalainen foorumi osoitti taas parviälyn voimaa: puolen tunnin sisällä sain kattavan kuvasarjan asennustyöstä ja useita oivaltavia vertaiskokemuksia.

Viinakokeiluun päädyttyäni tilasin valmistajalta eFlexfuel –muunnossarjan. Posti toi paketin seuraavana päivänä. Ajelin kaverini talliin ja perehdyimme asennusohjeisiin. Kuvalliset ja suomenkieliset ohjeet tekivät puuhailusta vaivatonta. Työkaluina käytimme 10mm räikkälenkkiä, puukkoa, ruuvimeisseliä ja yleismittaria.

Avasin kaasutinläpän kotelon ja irrotin suuttimille tulevat johdot. Tarkistin suutinliittimien napaisuudet yleismittarilla ja asensin muunnossarjan johtonipun soviteliittimet autosta irrottamiini alkuperäisiin suutinliittimiin. Tämä vaihe vaati eniten tarkkaavaisuutta, koska jokainen suutinjohto piti mitata erikseen. Onneksi auton plusnapaiset johdot olivat kaikki keltamustia. Tältä osin saattaa kuitenkin ilmetä merkkikohtaisia eroja. Kytkimme vielä muunnossarjan omat liittimet suuttimiin.

Katkaisin polttoaineen paluuletkun seosanturia varten. Tein ohjeita noudattaen ylälenkin tankin puoleiseen päähän, jottei anturi valuisi tyhjäksi seisonnan aikana. Välillä räpelsin mustilla sormillani kännykkääni varmistaakseni kuvien ja vertaisarvion vastaavuuden.

Liitin konehuoneen lämpötila-anturin nippusiteellä johtonipun kylkeen suutintukin lähelle, kytkin johtosarjan seosanturiin ja mustaan laatikkoon, jonka kiinnitin peltiruuvilla jousitolpan kylkeen. Maajohdon kiinnitin suoraan akun miinusnapaan, joka sattui olemaan lähin luonteva paikka.

Suuttimille tuleva lisäjohtosarja kulkee tukin sivussa.

Lopuksi pari nippusidettä ja pätkä nurkasta löytynyttä kutistesukkaa siistimiseksi, kaasutinläpän kotelo kiinni ja liitosten tarkistus: auto on valmiina viinanhakureissuun!

Askarteluun meni muutama tunti ensikertalaiselta ja jokainen nippeli löytyi paketista.  Musta laatikko eli sarjan keskusyksikkö voidaan kytkeä bluetoothilla eFlexfuel –sovellusta käyttävään puhelimeen tai tablettiin. Sovellus kertoo mm. käytössä olevan seossuhteen. Yhteys ei ole välttämätön, mutta minusta toimintaa on kiva seurata. Harmikseni sovellus on toistaiseksi saatavissa vain Android-laitteisiin (Ios-versio on tulossa pian ladattavaksi).

Vanhan Honda Cr-V:n CO2- päästölukemaksi ilmoitetaan ronskit 229g/ km. Puhtaasti kotimaisella bioetanolilla ajettaessa viina-Hondan uusi päästöarvo on noin 45.8 g/km. Lukema on alle 40 prosenttia uusien autojen keskiarvosta. Vanha bensarohmu loikkasi pienellä päivityksellä uuden, pikkuriikkisen bensa-auton tai keskikokoisen hybridiauton sarjaan, komeasti uuden Teslan alle ja hiukan röyhkeästi ohituskaistoille.

Viina on viisaiden polttoaine – ainakin Suomessa (

Ilmastonmuutoskeskustelu jakaa kansaa. Syyllistyminen ja syyllistäminen, vastakkainasettelu ja provosoivat avautumiset luovat kireitä rajalinjoja. Oman elinkeinon ja elinatason ja globaalien vaikutusten yhtälössä on monta erikoista muuttujaa.

Sijoitun itse ilmastoteemassa hankalaan kaksoisagentin rooliin: vakuuttava näyttö muutoksista ja uhkista pakottaa tietenkin reagoimaan, mutta  totutuista tavoista luopuminen tuntuu laiskasta ja mukavuudenhaluisesta jäbästä vähän hankalalta. Lihansyönnistä ja lomalennoista tinkiminen ei elämänlaatuani oikeastaan hetkauta, mutta autoilun kanssa on työläämpää. Arjen tarpeiden lisäksi minulla on oma peltilehmä ojassa: osa massastani koostuu naftantuoksuista automiessoluista. Yritän siis etsiä kätevää ja edullista ekopäivitystä keventääkseni omaa jätekuormaani.

Rivikansalaiselle jää julkisen liikenteen ja muun kilometriviilaamisen lisäksi käytännössä neljä ekoversiota valittavaksi: biokaasuauto, sähkö- tai hybridiauto tai bioetanolimuunnos.

Näistä vaihtoehdoista biokaasu houkuttelisi ehkä eniten, jos kilometrejä kertyisi paljon. Bensa- tai dieselkäyttöisen auton kaasumuunnos maksaa noin 2500-3000 euroa, josta valtio korvaa takaisin 1000 euroa, etanolikonvertioon autoilija saa 200 euron muuntotuen. Tällä hetkellä Gasum tarjoaa edullista kuukausipakettia 18 kuukaudeksi, mutta takeita sisäänheittokampanjan jatkumisesta ei ole.

Keskikokoinen uusi sähköauto taas maksaa nelisenkymmentä tuhatta euroa, halvimmat käytetytkin pyörivät kymppitonnin hujakoilla. Edullisemman pikkuauton käyttösäde jää sadan kilometrin sisälle. Sähköauton ympäristöystävällisyys riippuu myös sen käyttämästä energiasta. Elinkaarta tarkastellessa sähköauton ekologisuus jää vielä vähän auki: näyttäisi siltä, että polttomoottorin päästöt jäävät 100000 kilomerin virstanpylvääseen asti pienemmäksi. Suoran energiankäytön suhteen sähköhuristimen arvioidaan kulkevan noin puolet bensa-autoa pienemmällä hiilirenkaanjäljellä.

Alkoholin tarjoama helppo ratkaisu houkuttaa, ja lähden kokeilemaan sovellusta käytännössä. Kotimainen asennussarja maksaa 339 euroa ja muutoskatsastuksen jälkeen voi hakea Trafista muuntotukea ennen vuotta 2007 käyttöönotettuihin autoihin. Sarjan asentaminen on muutaman tunnin työ, jonka saa saa tehdä itse. Homma vaatii hiukan tee se itse –henkeä, yleismittarin ja perustyökaluja. Paketti sisältää kaikki tarvittavat nippelit letkuja ja nippusiteitä myöten. Valtuutettu korjaamo laskuttaa asennuksesta muutaman satasen.

Auton status pysyy samana verotuksen ja vakuutusmaksujen suhteen. Polttoaineen kulutus kasvaa noin 30% etanolin bensiiniä pienemmän energiasisällön vuoksi. Bioetanolin litrahinta heiluu euron molemmin puolin, joten viinalla ajaminen tulee 10-20% bensiiniä edullisemmaksi autosta ja hinnoittelusta riippuen. Bioetanolimuunnos maksaa keskivertokilometreillä hintansa takaisin jo ensimmäisen viinavuoden aikana.

Bioetanolin merkittävimmiksi eduiksi lasken kotimaisen tuotannon, kierrätyksen ja jopa 80% bensiiniautoa pienemmät hiilidioksidipäästöt. Kotimaisuusaste näkyy myös logistiikkapäästöissä.

Bioetanolin ekologisuus herättää kiistelyä. Jos biomassa kasvatetaan vasiten polttoaineeksi, kokonaiskuorma saattaa muuttua jopa negatiiviseksi. Kotimaisen etanolin raaka-aineina käytetään sahateollisuuden ja elintarviketeollisuuden jätettä, josta hiilidioksidi vapautuisi ilmakehään vääjäämättä. Suomalainen Re85 valmistetaan hajautetusti ST1:n tehtaissa.

Asennussarja sopii useimpiin bensiinikäyttöisiin autoihin. Bioetanolia voi tankata ilmankin muunnossarjaa, jotkut autot voi tuunata viinakäyttöisiksi moottoriohjausta ohjelmoimalla. Etanolimuunnossarja on siitä kätevä, että se lukee etanolipitoisuuden ja ohjaa moottoria sen mukaan.

Autoon voi siis tankata huoletta bensiiniä, jos etanolipistettä ei ole lähistöllä. Tätä linkkiä napsauttamalla näet St1:n, ABC:n ja Shellin etanolitankkauspisteet.

Kahdeksantoistavuotias Honda Cr-V saattaa jäädä hippasen verran uuden sähköauton tasosta ja mukavuudesta, mutta yritän rakentaa vanhasta juhdasta monikäyttöistä köyhänmiehenteslaa.

Kirjoitan juttusarjan etanolimuunnoksen asennuksesta ja koeajeluista, kuvaan matkakokemuksia ja arvioin matkan varrella tuottamaani päästökuormaa. Ensimmäinen pidempi reissu on yhdistetty lomareissu ja kaverin muuttokuorman kuljetus Brittein saarille.

Tervetuloa viina-Hondan kyytiin. Seuraavaksi kääritään hihat ja asennetaan eFlexfuel-setti konepellin alle.