Anna palaa, Bolsanaro!

 

Hyvä Jair, et sinä mikään sotilas ole. Sinä olet yksi aikamme suurimmista taiteilijoista. Sinä maalaat Amazonin näyttämölle kuvan suhteestamme maapalloon ja luonnonvarojen jakamiseen. Tiedät, että taiteen tehtävä on kyseenalaistaa, herättää tuntemuksia ja avata väyliä normiajattelun taakse.

 

Sinä et ole todellakaan ole mikään piipertäjä. Sinä isket usvaa putkeen ja pakotat meidät myöntämään tekopyhyytemme. Kun Emmanuel Macron vaatii sinua lopettamaan sademetsien polttamisen ja alkuperäiskansojen tuhoamisen ja vähemmistöjen murskaamisen, sinä käsket ranskalaista vaikenemaan. Sinun mielestäsi Brasilian sisäisiin asioihin puuttuminen on tietenkin silkkaa moraaliposeerausta.

 

Kamalinta tässä on se, että olet oikeassa. Jaat kakkuasi kivikovaan tyyliin, mutta kovia ovat vastapeluritkin.

 

Jair, sinun teoksesi muistuttaa, että maailma toimii olemassa olevilla pelimerkeillä. Yksi diilaa pörssimiljoonilla, toinen huojuu kuilun partaalla pikavippikierteessä ja kolmas poimii kamelipaskaa. Taiteilijaystäväni isä kuittasi koppavalle pojalleen, että on helppoa olla kommunisti, kun on maha täynnä ja mersu alla.

 

Ne, jotka ovat iskeneet kuokkansa öljyyn, pelaavat omassa sarjassaan.

Rikas pohjoisnaapurisi syö kermat kaikista kakuista ja leikkii maailmanlopun nappuloilla. Venäjän kleptokraatit kähveltävät luonnonvarat, vaientavat opposition ja pullistelevat osoittaakseen kääpiösuurvallan mahtia. Kukaan ei puutu sheikkien takapajuiseen irstailuun, kunhan lähteet purskuttavat mustaa kultaa.

 

Kiina korvaa köyhät luonnonvaransa älyllä: siinä yhdistyy Neuvostoliiton valtakoneisto ja kolonialistisen Euroopan valloitusideologia. On aasialaisten aika poimia Afrikan antimet ja sivistää savannien väestöä digiaapisillaan.

 

Jair, teoksesi kantaa konkistadorien perintöä ja siirtomaaherran häikäilemätöntä charmia. Kulotat metsät lihaksi ja haistatat pitkät hyödyttämille inkkareille, homppeleille ja muille hippiäisille.

 

Täällä Suomessa sinua ymmärretään paria sateessa riehuvaa kiintiöaktivistia lukuun ottamatta. Emme mekään ole pulmusia. Myymme Jemenin lapsia pommittaville saudeille aseita. Käytämme oman osamme pallon luonnonvaroista alkuvuodesta.

 

Mekin harrastamme avohakkuita eikä meitä kauheasti kiinnosta, jos lajeja tuhoutuu. Ylipäätään elukoista ei ole niin väliä, kunhan kukaan sadisti ei rupea kissoja tai koiria kiusaamaan. Silloin suutumme niin maan perkeleesti ja murahdamme, että saunan takana on tilaa.

 

Kyllä maailmaan savua mahtuu. Havahdumme moraaliseen vouhotukseen vasta silloin, kun palavien autojen katku tunkeutuu sieraimiimme.

 

 

Keisari Nero muistetaan Rooman palosta, vaikka syytteet lienevät tekaistuja. Sinä pistät paremmaksi: napakan dialogin ryydittämä pyrotekninen näytelmäsi on täyttä totta ja se maalaa viiltäväntarkan kuvan ihmiskunnan räpeltämisestä. Minkä taiteilijan maailma sinussa sai!

 

Jair, sinut tullaan muistamaan, jos muistajia jää!  Anna soihtusi palaa!

Snägäri 2.0

 

Porvoolainen Lehtimäen grilli on grilli isolla Geellä. Se tunnetaan ennen kaikkea valtavista makkaraperunoistaan ja tasokkaista burgereistaan. Alkukesästä käytin ruokakriittistä pikkupoikaa makkaraperunoilla, se on ainoita ruokia, jotka poika syö kitisemättä loppuun. Itselleni tilasin vähän nöyristellen kasvihampurilaisen.

 

”Niin mutta mikä niistä?”, kysyttiin kassalta ja eteeni lyötiin kattava vegaanilista. Haukoin henkeäni ja ähkyyn asti tofunugetteja.

 

Grillin päivitys houkuttelee testiryhmän paikalle. Adele, 17, käy ilmaisutaidon lukiota ja noudattaa vegaanista ruokavaliota. Kimi, 15, opiskelee rahtariksi ja tykkää reilusti lihasta. Adele tilaa nyhtökaurapatongin, Kimiä houkuttaa megalomaanisen kokoinen nyhtöpapuperuna-annos. Valitsen listalta kevyehkön jalopenohampurilaisen.

Jalopenohampurilainen on raikas pikkupurtava

-Kuinkas kauan olet ollut ilman lihaa, avaa Kimi herrasmiehenä keskustelun.

– Nelisen vuotta, mutta syön satunnaisesti villikalaa ja hunajaa, joten en mä nyt ihan täysi vegaani ole.

– Jaa, aika kunnioitettavaa kuitenkin. Meidän luokalla muuten oli yksi tyttö, joka ei ollut elämässään syönyt lihaa.

– No joo, mun lapsuudessa tulikin syötyä lihaa yhden ihmiselämän verran, naurahtaa Adele.         – Onneksi henkilökunta, siis vanhemmat, alkavat vähitellen olla tässä skenessä mukana.

Nuori polvi hakkaa aikuiset änkyrät asenteissa 6-0. Grillin terassilla ollaan ilmiöiden äärellä, pöydässä istuu ihmisiä eikä punaniskajuntteja taikka viherpiipertäjiä.

Annokset tulevat viidessä minuutissa, vaikka taukoamaton jono virtaa grillille. Kimin setti muistuttaa ehtaa mättöklassikkoa, mutta makkarat ovat vaihtuneet nyhtöpapuun ja majoneesit vegaaniversioihin.

Adelen patonki on sekin tuhti paketti; melkein liian suuri yhden henkilön syötäväksi. Huolellinen maustaminen tekee nyhtökaurasta mehukasta. Lehtimäen grillin tavaramerkiksi kasvanut valkosipulimajoneesi maistuu mutta ei dominoi liiaksi

– Tää on erittäin hyvää! Uskomatonta, että grillillä on pidempi vegelista kuin juuri missään kaupungin ravintoloista!?

Napakka jalopenohampurilainen rakentuu Apetit jauhis – pihvin ympärille. Tasalaatuinen herneproteiinivalmiste ei vakuuta Kimiä: ”Pihvi muistuttaa liiaksi koulun perusnugetteja”. Adele sijoittaa sen hyvälle grillitasolle: ei mitään gourmetia mutta yllättävän maukasta. Tuore salaatti ja jalopenon potku kompensoivat kokonaisuutta.

 

Nyhtöpapuperunat täyttävät nälkäisimmänkin vegaanin

Nyhtöpapu suorastaan häkellyttää. Sen rakenne muistuttaa kebablihaa, maussa on kaikuja hiiligrillatusta kanavartaasta ilman ihraista tirinää.

 

– Onhan tää kyllä aivan ok, myöntää Kimi. Adelen silmät tuikkivat peililasien takana: ”Todella tasokasta”.

 

Ulos kävellessämme myyjä juoksee perään uuden hampurilaisen kanssa: ”Hei, maistakaa vielä tätä, meillä on Beoynd Meat –pihvi kokeilussa, se ei ole vielä edes listalla. Maha ei vedä, mutta kiikutan burgerin kotiin puoliksi syödyn nyhtispatongin kanssa.

 

Jääkiekkojuniorit ovat saaneet itsensä hereille ja ylös pleikan ääreltä. Isken ateriat kouraan. ”Onpas hyvää patonkia”, hihkaisee ensimmäinen.

 

Toinen katselee hampurilaista hiukan nenänvarttaan pitkin. Upottaa kuitenkin siihen hampaansa, maistelee ja toteaa:

 

”Faija kuule, voin ruveta saman tien vegaaniksi, jos tuot mulle joka päivä tällaista!”

Lehtimäen Grilli:

Vegelista on grillisarjan täyskäsi
  • Hamarintie 45, Porvoo
  • Sisällä parikymmentä istumapaikkaa, pihalla avoin terassi
  • Aukioloajat:
  • Ark 10.30-20
  • la-su 12-20

    Kaikki kasvislistan vaihtoehdot saa myös vegaanisina versioina

 

 

 

 

Bella on kaunis sisältä ja päältä

Luovuin lihapadoista muutama vuosi sitten. Ratkaisun taustalla vaikuttivat eläinsuojeluasiat, ympäristösyyt ja henkilökohtainen hyvinvointi. Nämä tekijät olivat häirinneet pitkään lihanautiskeluani, mutta aiemmin en löytänyt itsestäni voimaa muutokseen.

Kasvissyönti vaatikin tiukempia ponnisteluita ennen härkäpavun, nyhtökauran ja tofun suurta vallankumousta. Laiskana ruuanlaittajana nojasin vakaasti jauhelihan, mustapippurin ja juuston pyhään ravintokolmioon.  

Vaiheittain edennyt muutos on osoittautunut oletettua helpommaksi ja hauskemmaksi päätökseksi. Hyvää taustatukea ovat tarjonneet virtuoosimaisesti kokkaileva puoliso ja kotitaloutemme vanhanaikaiset sukupuoliroolit.  Peltonen vaihtaa öljyt ja laturit ja naputtelee nauloja.  Rouva, vankka feministi,  vastaa keittiöstä ja  kauppareissuista.

Ulkona syötäessä minua harmittaa usein olla se puolihankala asiakas, joka pitää melua erikoistoiveistaan. Yritän tyytyä vaikka pakastettuun falafeliin ja skippaan ruokalan vain silloin, jos vegevaihtoehdoksi suositellaan kanaa.

Onneksi ravintola-ala tulee kohinalla vastaan, eikä tasokasta vegaaniravintolaa tarvitse etsiä Berliinistä tai Tallinnasta saakka. Loviisalainen ravintola Bella, pikkukaupungin perinteinen pizza-pihvi-burger –paikka heitti vuonna 2018 härkäpapupyllyä ja muutti koko ruokalistan vegaaniseksi.

Päivittäin vaihtuvan buffet-pöydän (10,5€) pääruokana tarjottiin testireissulla ”karjaton paisti”. Aivoihin läjähti  yön yli kypsytetyn sian- ja naudanlihan maku laakerinlehtien kiertyessä uusien perunoiden ympärille.

Lihaisuuden tavoittelu nähdään helposti kliseisenä kikkailuna. Minusta Bellan ajatus perinneruokien kokkailusta vegaaniversioina on hauska – makutottumukset muuttuvat hitaasti eikä lihapullan makuun vannova syty hetkessä hummuksesta.

Karjaton paisti on nokkela idea. Se herautti kielelle lapsuuden joulun. Raikas punakaalisalaatti kevensi mehevää kokonaisuutta. Pelkään kuitenkin, että

Valkosipulilevite ruisleivällä kruunasi tuhdin ”paistiaterian”

vannoutunut lihasyöjä nikottelisi hiukan vaahtomuovimaiselle tofulle.  Sille myisin ajatuksen vegaanilounaasta  mieluummin Beefy burgerilla (18€).

Neljännesvuosisadan kasvisvaliolla eläneen rouvan makuun pihvi maistui turhan lihalliselle. Lihamaiset kasvit -genren syvään päätyyn pääsee Bellasakin amerikkalaisella Beyond meet-pihvillä,  joka on aiemmin  tunnettu mm. Bun2Bunin menusta.

Kuvaajan valitseman Wallenbergin burgerin (16€) murea tofupihvi sen sijaan aiheutti rouvassa kateusreaktion. Testiryhmän lapsijäsenen  sormet hamusivat hampurilaisten rapeita sämpylöitä. Tätä voi pitää keittiöltä melkoisena nappisuorituksena, sillä juniori lukeutuu kasvavaan ruokakriittiseen koulukuntaan, niihin, joiden mielenrauha saattaa murentua  salaatinlehden hipaistessa perunaa.  

Tuoreet lisukkeet ovat hyvässä tasapainossa.

Pojalle tilattiin tofish-annos (17€), jonka ravintola tarjosi pyynnöstä puolikkaana. Poika maistoi, ei huutanut mutta eipä oikein syönytkään. Maukas ja napakka ”feikkikala”  upposi sitäkin paremmin seurueen aikuisiin.

Tofishin kylkiäisenä tarjottavat maalaisranskalaiset kelpasivat: ”Tähän ravintolaan  tullaan uudelleen, silloin syön pelkkiä ranskalaisia, sämpylää ja pullaa”.

Tofish

Loviisan vanhalle linja-autoasemalle muuttanut Bella painii all around –vegaaniravintolana ihan omassa sarjassaan.  Se on tyylikäs vetonaula, joka houkuttelee visiitille kauniiseen rannikkokaupunkiin. Hyvän palvelun Bellaa voi suositella kenelle tahansa  jopa vegaanisuutta  korostamatta.

Kuvat: Pasi Markkanen

  • Mannerheiminkatu 14, 07900 Loviisa
  • A la carte, Arkisin lounas, launantaisin brunssi
  • 80 ap, kesällä myös terassipaikkoja

Ranet iha vitun jees, lounashampurilainen kaipaa vähän luonnetta

Kasvisruoka arkipäiväistyy ja vegaaniruokavalio on siirtynyt aktivistileiristä trendivalinnaksi. Jokainen aikaansa seuraava ravintola tarjoaa useampia vegaanisia vaihtoehtoja. Kauppojen hyllyt notkuvat kauramaitoa, härkistä,  nyhtistä ja muita vaivattoman kasvisvalion elementtejä.

Aivan valtavirtaa vegeily ei silti ole. Työmaaruokaloiden menut pitäytyvät tiukasti pekonimakkarassa, leikkeessä ja hernerokassa. Usein kasvisruoka mielletään tylsäksi ja vähän aatteelliseksi puputtamiseksi.

Nuorten arkeen vege tulee koulujenkin kautta ja puolet Helsingin kouluissa tarjottavasta ruoasta on jo kasvista. Mutta ruokaleirityminen erottelee nuorisoakin. Yläkoulun ja amisten ruokaloissa kasvisruoka herättää enemmän tunteita ja kasvispäivinä hävikki on suurempaa. Taidelukioissa kasvispainotteinen ruoka ja vegaanivaliot maistuvat hyvin.

Liha- ja maitotuotteiden hiilijalanjälki on helposti kymmenkertainen kasvisperäiseen ravintoon nähden. Ilmastovaikutus alkaa purra tosissaan, kun kasvikset loikkaavat hipsterien lautasilta suuren yleisön ruokavalioon.

On aika tarkkailla vegemestojen tarjontaa takarivistä käsin. Viina-Honda ladataan tarkkisjäbillä. Keula suunnataan Kalasatamaan. Peltosenkellarin tutkimustiimin Kimi ja Joonas korvaavat useimpina kasvispäivänä ruokalakeikan lähikaupan eineksillä ja energiajuomilla. Hondan kabiinissa soitetaan vanhaa rokkia ja uutta suomiräppiä ja funtsitaan, mitähän se ”vähän tasokkaampi purilainen” mahtaa tarkoittaa.

Bun2bun jätti ensimmäisenä hampurilaisketjuna eläinperäiset ainekset listoiltaan syksyllä 2018. Ketjun hampurilaiset rakentuvat beyond meat –pihvin ympärille. Amerikkalainen innovaatio perustuu herneproteiiniin, perunatärkkelykseen, kookosrasvaan ja rypsiöljyyn. Veristä väriä saadaan punajuuresta.

Pikkukaupungin jätkille konsepti on vieras. Redin aulassa Joonas kääntyy ja kysyy suoraan:

”Ei kai peltsi tää oo perkele kasvista?”  Kimi näyttää kylttiä: ”On se, kato nyt!” Mutta jätkät ovat skarppeja, jekku naurattaa. ”Katotaan sitten mistä se on tehty, kyllä me vähän arveltiinkin, että näin saattaa käydä”.

Lounasannokset haetaan tiskiltä. Viikoittain vaihtuva lounashampurilainen maksaa 11,50 ja siihen sisältyy ranskalaiset. Jätkät iskevät hampaansa rapeisiin, kullanvärisiin raneihin. ”Nää on ainakin ihan vitun jees, sopivasti rapeita, hyvä rakenne, tarpeeksi suolaa. 5/5. ”

Hampurilaiset näyttävät houkuttelevilta, mutta ovat hieman odotettua pienemmät. Jätkät maistavat varovaisesti, kokonaisuus yllättää: ”Itse asiassa aika hyvää. Pihvi voisi olla napakampi suussa, mutta maku on vähintään ok. Siihen kaipaisi ehkä enemmän lihan tuntumaa mutta ei paha.”

Lounashampurilainen ohueksi paistetulla beyond -pihvilä maistuu, mutta jätkät kaipaavat hiukan särmää. Kuva Pasi Markkanen

Lounaspurilaisessa on kosolti rucolaa ja pihvi on ohueksi paistettu. Tryffelimajoneesia jätkät olisivat huolineet enemmänkin, sillä se oli ”ihan smoothia”. Myös karamellisoitu sipuli toimii pehmeästi.

”Sämpylä on jees, maustaminen on ok mutta pitäisi saada snadisti juonta, jotain sellaista twistiä.”

Nälkäiset suut napsuvat. Varttia myöhemmin edessä on tyhjä paperi ja ranskalaiskori. Kokonaisuudeksi arvotaan 3/5 tai 4/5.

Kaivattua luonnetta löytyy onneksi listalta. Fairly Spice Burgerin Texas Pete  -hot sauce, paahdettu chilli ja jalopeno ravitsevat kipakammann makukimaran ystäviä. Kokonaisuus on mehukas, kookas ja tulinen. ”Viiskautta viis, ei mitään vikaa”, hihkaisevat jätkät, ”tätä olisi pitänyt heti ottaa”.

On se tasokas, mutta niin pitää 14,5 euron hampurilaisen ollakin. Beyond meat –pihvin hinta nostaa tuotteen vääjäämättä ohi nuorisosarjasta. Mutta Bun2bun tekee rohkeaa pioneerityötä ja näyttää, että premium-purilainen lisukkeineen toimii mainiosti ilman eläinperäisiä aineksia.

Fairly spicy brgr potkaisee kipakasti. Kuva Pasi Markkanen

Omakustannepuolella euron juustot ja vitosen kebabit pyörittävät jätkien ruokaympyrää vielä pitkään, mutta ” ”Eihän tää vegaaniruoka nyt ihan perseestä ole”, kaverit tuumaavat.

Kimi vetää pilottirotsin niskaan ja käy tiskillä kiittämässä: ”Kyllä tää ennakkoluulot ja euron juuston voitti”

Uuden ajan hampurilaisia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harleyn Enkelit Oyj

Nyt on valtio kylään tullu/ ja on siellä kuin kotonaan/ Näin viimeinen kylähullu/ pois hoidetaan”, lauloi Juice Leskinen hoivakontrollista. Juicen mantteli yhteiskunnallisessa riimittelyssä lepää nykyisin räppärien harteilla. Sen valtion paikkakin on vallattu: nyt raitilla kukkoilee vierasperäinen terveysmafiarypäs.

Sote-miljoonia kyttäävät kartellit ovat ajaneet itsensä kilpailutuksessa paalulla paalupaikalle eikä pikkutoimijalla ole saumaa kakunjaossa. Bisnes on simppeli: vaivaistaloja pyöritetään minimimiehityksellä. Erikoistapaukset ylihoidetaan satojen eurojen tuntilaskutuksella. Voitot pumpataan monimutkaisten yritysjärjestelyjen kautta paratiisisaarilla ja yhteisöveroa vältellään sisäisellä pikavippitason korkokikkailulla.

Terveydenhuoltobisnes kannattaisi antaa Helvetin Enkeleille, Bandidokselle ja Cannonbollsille. Prätkäjengeillä on vahvaa näyttöä liiketoiminnan pyörittämisessä ilman julkista tukea saati kabinettikytköksiä. Kerhoilla on strategiset toimialat eli rakennussektori, veronkierto ja huumebisnes tukevasti hallussa.

Mopokerhojen harmaan talouden operatiivinen kotimaisuusaste hakkaa verosuunnitteluun erikoistuneet terveysbandiitit. Siinä missä hoivajätit opastavat lääkäreitä kikkailemaan liksansa monacolaisen verotuksen piiriin, tarjoaisi uusi korporaatio Harleyn Enkelit tuoreen ratkaisun: hoitajien palkka maksettaisiin pimeästi rehellisellä riihikuivalla. Tästä olisi sekin etu, ettei tuloveroja kertyisi mafiatalojen varastettavaksi, vaan koko summa jäisi paikalliseen kulutukseen ja kansalliseen hyvinvointiin.

Koko hoitoketjun lähituotantostrategia edustaisi uutta hyvinvointikonseptia lääkinnästä lähtien. Prosenttijengeillä on käyttövalmis mietojen huumausaineiden jakelu- ja tuotantoverkosto.

Vanhusten vaientamisessa voisi karsia suosittua mutta tappavaa opiaattilinjaa, joka nykyisellään listii vuosittain satoja ikäihmisiä pelkkinä yliannostuskuolemina.

Pankkien tulisi luonnollisesti kasvaa eettiseen liiketoimintaan ja alkaa joustaa käteisen käsittelyssä rehellisen harmaan talouden turvaamiseksi. Käteistalletuksiahan on kovasti ruvettu kyttäämään sen jälkeen, kun huumepoliisit kaappasivat hasisbisneksen pitkän linjan pienyrittäjiltä.

Prätkäjengien johdon sanotaan olevan psykopaatteja. Sekin on iso meriitti, sillä etenkin terveysbisneksessä yritysjohdon häikäilemättömyys palkitaan mehevillä optioilla. Mummojen on turha pelätä tatuoituja partanaamoja: johtoporras ei vaihda vaippoja missään muualla kuin Esperin väärennetyissä dokumenteissa.

Sitä paitsi ne pullistelevat liivikukot ovat tosipaikan suhteen ihan sympaattisia ja tuntevat heikko-osaisuuden tuhat kertaa paremmin kuin nykyisten vaivaistalojen takana häärivät sijoituskorporaatiot. Niiden silmäkulmat kostuvat varmasti fas-lapsen tai satavuotiaan veteraanin kivun edessä.

Päästöjä ja synninpäästöjä

Kahden hengen roudaus- ja lomareissu Englantiin tuotti noin 1155 kiloa hiilidioksidia ilmakehään. Se on noin  40% vastaavan lentomatkan päästöistä. Tsekkaa tästä roadtripin tilinpäätös   ja tästä vastaavan lentomatkan päästökuorma.  

Tekstin tiedot ovat suuntaa-antavia

Käsittelin  ainoastaan kilometriperusteista hiilijälkeä enkä arvioinut matkan muuta energiankulutusta

Käytin laskelmissani Valtion teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n Lipaston yksikköpäästökertoimia joukkoliikenteen osalta. Autoni päästöarvot perustuvat bensiinillä ajettaessa mallikohtaiseen lukuun (229g/km). Bioetanolikilometrien osalta laskin päästöiksi ≈50g/km. Elinkaarijäljityksen perustella suomalaisen bioetanolin hiilidioksidipäästöt jäävät noin viidennekseen bensiinin päästöistä.

Kulutus.fi –sivuilta löytyy taulukko, joka tiivistää Lipastosta kaivetut hiilidioksidiekvivalentit helppolukuiseksi työkaluksi.

Ruotsissa ja Ranskassa bioetanoli valmistetaan vasiten kasvatetusta biomassasta, pääsääntöisesti viljatuotteista, eivätkä tiedot niiden tuotantoprosessien ympäristövaikutuksista ole kovin yksiselitteisiä.  Siksi arvioin auton päästöt kotimaisen bioetanolin arvoilla 1000 kilometrin osalta. Loput 3000 ajokilometriä laskin bensiinikertoimen perusteella, vaikka valtaosa kilometreistä kertyi alkoholivetoisesti.

Suomalainen bioetanoli RE85 on vähäpäästöistä kahdesta syystä: se valmistetaan saha- ja elintarviketeollisuuden jätteistä, joiden hiilidioksidi päätyisi vääjäämättä ilmakehään. Lisäksi tuotannon logistiikkapäästöt jäävät pienemmiksi paikallisen valmistusmallin ansiosta.

Onko automatkailussa mitään järkeä?

Brittein saaret ovat roatrip-vinkkelistä katsottuna tietenkin kohtuuttoman kaukana ja useamman laivamatkan takana. Päivän tai kahden ajomatkan päässä siintää kuitenkin lukemattomia hienoja kohteita suurkaupungeista erämaahelmiin. Jos autossa on useampi matkustaja ja tankissa biopolttoainetta, lentomatkan päästöillä voi tehdä helposti kymmenkunta reissua (Auton päästöt 0,50g/ km:2= 0,25 g/km vs. lento 260g/hkm). Lähimatkailu on ympäristöystävällistä ja tukee paikallista talouselämää.

 

Kuluttajan kannalta helpoin ja tehokkain ekoteko on kuitenkin päästöjen mitätöinti. Sen impulssin  kasvaminen maailmajaaluiseksi käytöskoodiksi saattaa voisi olla kestävän kehityksen ja ihmiskunnan historian jatko-osan tärkein yleisavain.

 

Elitistinen halpishotelli ja pyöräilyvouhotusta

Kokeile: Lähestyt suurkaupunkia ja etsit samalle päivälle majapaikkaa. Kriteerisi: Etäisyys keskustasta reilu kilometri, siisti huone kunnon kylppärillä,

Budjettihotellin 25 huonetta muodostavat hauskan kokonaisuuden vanhan talon kakkoskerroksessa.

ehdottomasti vanha arvokiinteistö ja rajaat hinnan alle 70 euroon. Hankalaa? Ei lainkaan.

Amager-Hotellin vastaanotto sijaitsee sporttibaarin yhteydessä. Avarassa huoneessa on alkuperäisiä kattokoristeita ja vanhoja puuovia. Hulppea huonekorkeus, täyspuiset huonekalut ja jämerät erillisvuoteet yllättävät budjettimatkailijan.

Herään aamuhämärässä kävelyretkelle. Amager gaten arkkitehtuuri avautuu   hillittöminä torneina, loputtomina ornamentteja ja sopusuhtaisina erkkereinä.

 

Askeleet vievät Christianshavnin kautta vapaakaupunkiin. Sarastava pilvinen aamu ei tee Christianialle parastaan. Yön jälkiä siivoillaan hissukseen, kahvipaikat ovat vielä kiinni. Pusher Streetin yleinen nuhjuisuus vähän harmittaa. Vaikka kannabiskulttuuri on yksi Christianian vetovoimatekijöistä, jättää rikollisjengien läsnäolo vapaakaupungin kukkaiskilpeen ikävän sivumaun.

Puistomaiset kujat, uniikit pikku talot ja tavarapyörillään kulkevat lapsiperheet muistuttavat, miksi Christiania on silti haluttu asuinpaikka ja kaupungin suosituimpia matkakohteita. Se on vastaisku tauotta pauhaaville pakokaasunkatkuisille metropoleille. Autottomuus, katutaide, vilkas kulttuurielämä ja värikkäät rakennukset näyttävät turistimassoille, että kansalaisuusaktiivisuudella voi juurruttaa vaihtoehtokulttuurin mekkoja arvoalueillekin.

Kuvaaminen on kiellettyä Christianiassa tämän portin jälkeen.

Yhteisöllistä sosiaalipoliittista kokeilua on yritetty nujertaa milloin kaupungin, milloin gryndereiden toimesta. Sopimukseen on päästy vasta hiljattain. Asukkaat ovat ostaneet alueen pankkilainalla ja yhdistykselle maksetaan vapaaehtoista vuokraa. Anarkistinen elämäntapa ja omistaminen pääsevät tutkimaan yhteiselon muotoja.

Pyöräilijät sujahtelevat vanhalta kasarmialueelta kaupungin toimivaan liikennevirtaan, jossa rullaa päivittäin yli 300000 fillaristia. Kaistat on tasoeriytetty jalkakäytävistä. Yksikään jalankulkija ei erehdy hortoilemaan pyöräilykaistoille eivätkä fillaristit poukkoile autoliikenteen seassa. Noin metrin levyisillä kaistoilla vallitsee sujuva virta ja oma koodisto: esim. jarrutus ilmaistaan nostamalla vasenta peukaloa.

Letkeää ajelua seurattaessa suomalaisen polkupyöräkinastelun tympeys surettaa. Jopa ulkoministeri noituu blogissaan, kuinka mokomien kakunsyöjä-fillarikommunistien mieltä painaa ilmastonmuutos ja jäniskoiran rasvaprosentti. Timpan kannattaisi lopettaa häijyt satiiriviritelmät ja tehdä työmatka Tanskaan. Pyöräilijät nimittäin pukeutuvat sen oikein tyylikkäästi eivätkä kiusaa autoilijoita makkarankuoritrikoissaan. Mustilla mummopyörillä ajelee niin hipsterityttöä, uraäitiä kuin pukumiestäkin.

Sujuva pyöräilyvirta rullaa myös automiehen boksiin: myönnän, etten tsygäillyt metrikään, vaan nautin suurkaupungin tieliikenteen soljuvuudesta.

Köpiksessä on niin paljon nähtävää, että sen perusteellinen haltuunotto riittäisi monen vuoden matkailukiintiöksi. Seuraavalla kerralla vuokraan pyörän ja käytän enemmän aikaa. Kaupunkiin pääsee Tukholmasta helposti vaikka junalla.

Visiitin päätteeksi kurvaan sillalle. Katselen merituulipuistoa ja on ihan pakko napsauttaa ”Hollow talk” soimaan. Maksupisteen (noin 50 e) jälkeen tsekataan taas passit. Ajamme parin etanolitankkauksen kautta Tukholmaan.

Seuraavana aamuna herään Turussa. Muutamaa tuntia myöhemmin Viina-Honda palaa kotipihaan 4000 kilometrin koeajon päätteeksi. Pakkaan tavarata ja alan perata päästökuormaani.

Miehelle, sankarille – kv. miestenpäivän puheenvuoro

Neliveto-Zetorin hydrauliikkapumpun vaihto jäi vähän kesken. Kolmen sodan veteraani hieroi viimeisellä elinviikollaan traktorikauppoja ja kovisteli vähän vaimoaankin.

”Isälle, sankarille”, mutisi karhea ääni miehen laskiessa vaatimattoman seppeleen arkulle. Jäin miettimään, miltä osin isäni ilmaisu ”sankarille” sisälsi vilpitöntä kunniaa, miltä osin se viesti hillittyä ironiaa. Sankariainekseen sekoittui keskivertoa enemmän sitä sellaista, no, sanotaan nyt muodikkaasti, toksista maskuliinisuutta. Sotimisensa 14-vuotiaana aloittanut pappa oli myös tappelupukari, viinaanmenevä despootti ja moninkertainen linnakundi.

Papan kerrotaan posauttaneen yhdellä kranaatilla lavallisen itänaapureita Karjalan taivaalle. Nuorena miehenä ne olivat naapurin Penan kanssa tapelleet. Joku tanko oli rytäkässä soljahtanut Penasta läpi. Lakituvalta vältyttiin tällä kertaa. ”Pojat on poikia,” kuului kunnanlääkäri langettaneen humaanin tuomionsa kursiessaan Penan kudoksia kasaan.

Pappa oli monialayrittäjä, perheenisä ja sekoiluistaan huolimatta hyvinvoinnin rakentaja, jonka lapsikatras koulutti itsensä kelpo asemiin. Pitkän elämän aikaikkunasta näkyi Neuvostoliiton synty ja tuho, suursodat ja Suomen kasvu tsaarinajoilta Nokia-buumin aallonharjalle.

Köyhyys ja väkivallan uhka olivat sisällissodan alla arkipäivää, tuvan seinällä roikkui pari käsikranaattia. Koulua käytiin muutama vuosi kylmissä kehitysmaaolosuhteissa. Erityisen tuen tarvitsijoille löytyi vaivaistaloa, velliä ja morfiinia.

Vanhoilla päivillään pappa levensi eläketienestiään vuokraamalla paria yksiötä. Isännän asemassa se innostui tsekkaaman vuokralaisten taustoja. ”On vain pieniä omaisuusrikoksia, ei mitään väkivaltaa tai sellaista vakavampaa”, yksi asukaskandidaatti selitteli. Neuvottelut loppuivat siihen ”Kummia se rosvo puhui… väkivaltajuttuja, ne nyt rikoksia sillä tavalla ole”, pappa hämmästeli silmät pyöreinä.

Vaurastumisen vuosisata oli kipeä ja verinen. Sankaripolvi kasasi kansakunnan, vaikka miestä ahdisti. Kuosissa pysyneet veteraanit rakensivat yhteiskuntaa ja taloja, mutta heräsivät painajaisiin ja siirsivät traumojaan suurten ikäluokkien kasvuympäristöön.

Herkempiä päitä putoili sotien jälkeisessä narkomaaniaallossa ja viina myrkytti kymmeniä tuhansia miehiä rujoon sankarihautaan. Muistan vielä viimeisiä hampaattomia sotaveteraanipuliukkoja, jotka kömpivät metsäkoijistaan asutuksen liepeille dyykkaamaan. Päihteiden kautta ne pystyivät öristen puhumaan ja kestämään pelot, traumat ja häpeän.

Tänään, kansainvälisenä miestenpäivänä, pitää muistaa, että mies tarvitsee läpi elinkaarensa rakkautta ja hemmottelua. Ylipäätään ihmisen kyky tuntea empatiaa ja toimia vuorovaikutuksessa syntyy hyvistä lähisuhteista ja tarpeiden huomioinnista.

Nykymiehen traumat saattavat olla toisenlaisia, mutta mieheen sattuu yhä. Monet yksinkertaiset miehen työt ovat kadonneet jälkiteollisesta maailmasta eikä sankaruuden näyttämöksi tahdo löytyä edes sotatannerta.

Miehen erityistarpeet tulee tunnistaa varhain. Hoivan lisäksi erityishuomiota tulee kiinnittää miesten koulutukseen. Huonosti koulussa menestyvistä oppilaista yli 70% on poikia. Koulun tulee löytää väyliä poikien vahvuuksien tukemiseen.

Jos mies olisi maahanmuuttajaryhmä, tulipunaisinkin kupla sulkisi rajat sen edestä. Tilastojen valossa miehellä on vahvaa taipumusta rikollisuuteen. Vuonna 2017 miehet tekivät kolme neljännestä kaikista rikoksista. Henkirikoksista miesten osuus on 87%. Raiskausepäillyistä yli 99% on miehiä. Karusta tilastoista huolimatta meistä useimmilla on miehiä naapureina, koulukavereina tai kollegoina ja perheenjäseninä. Siinä mielessä miesintegraatio toimii esimerkillisesti.

Haluan uskoa miehen tulevaisuuteen. Vaikka miesten tekemät rikokset eivät ole pelkkiä yksittäistapauksia, pyydän aikaa ja ymmärrystä. Miehiin suunnattu hoiva maksaa itsensä takaisin. Miehen elämä ei ole aina ihan helppoa: tunteista puhuminen alkaa olla oletusarvo, mutta minkäs teet, jos niistä on opetettu vaikenemaan. Kun häpeä puristaa rintaa, on helpointa vetää kivanaamio pintaan, pistää nortti huuleen ja antaa dieselin laulaa.

Jokaisella miehellä on sankaruutta ja rakkautta jaettavana ja tarina kerrottavana. Usein ne kerrotaan omintakeisesti. Tunnen miehiä, jotka ostavat sukulaisilleen autoja, mutta eivät milloinkaan osoita kiintymystään sanoin.

Yksi tärkeimpiä rakkauslähetyksen kohteita olisi ammattikoulu, jossa oppilaiden enemmistö on poikia. Pojat kehittyvät yleensä vähän hitaammin, joten monen röökipaikalla rehvastelevan kundin sisällä pärisee hauras pikkujäbä.

Amiksissa käytetään päihteitä enemmän kuin missään muissa oppilaitoksissa. Koulunkäynnin ongelmien kirjo on laaja. Silti koulutusleikkaukset kurittavat ammatillista sektoria raskaalla kädellä. Nuoria miehiä syrjivä politiikka on vastuutonta yhteiskunnallista pikavippaamista!

Ammattikouluissa tarvitaan elämänhallinnan ohjausta ja tähtipölyä. Vuoden kova jätkä – palkinto kuuluu Aleksis Salusjärvelle, joka on vetänyt amiksissa lukutaitohanketta ja jatkaa tehtäväänsä itseilmaisukouluttajana vankiloissa.

Sopiva hemmottelu, varhainen tuki ja terapia ja loppuun asti hoidettu koulutus ovat ensiarvoisen tärkeitä siksikin, että miehet hallitsevat maailmaa. Ruotsi pitää naisyritysjohtajien kärkipaikkaa 6,6% siivulla. Koko maailman parlamenteissa naisia on vajaa viidennes. Jos mies voi hyvin, koko maailma voi huokaista helpotuksesta.

Vuosituhannen lopun lähestyessä papan puheet pehmenivät. Se piti keinutuolissaan viimeisen vuosittaisen linjapuheensa ja ehdotti Suomen ja Ruotsin yhdistymistä Kuningatar Victorian vallan alle. Vanha lahtari nosti pintaan ympäristöarvot ja suositteli kokoomuksen liittämistä vihreisiin. Vitivalkean tukan alla tippui kyyneliä hiipuvan 94-vuotiaan patriarkan kertoessa, miten hyvältä tuntuu, kun läheiset käyvät kylässä.

Alan tulla tämän miesjutun kanssa valmiiksi. Seitsemänvuotias saapuu koulusta, heittää takin nurkkaan ja kantaa eteeni englantilaisen moottoripyörälehden. Näyttää uuden Kawasaki Ninjan kuvaa ja kysyy koska voi saada sellaisen. Hän on kuulemma hurja, likainen susipoika.

Semmoista se on, miehen elämä. Se on hurjaa tasapainottelua itkun ja sankaruuden välillä. Lellikää poikia, antakaa niiden leikkiä traktoreilla tai nukeilla, jutelkaa niiden kummituksista ja jännitteistä, hameista ja luurangoista! Jos pojat voivat hyvin, niiden ei tarvitse äksyillä jurrissa virtuaalisessa snägärijonossa tai kiistää isolla korokkeella tieteellisiä tosiasioita.

 

 

Takaisin mantereelle: maailmantuskaa ja rajat kiinni -harjoituksia

Olemme kaavailleet paluureitin alkupätkälle kanaalin alittamista tunnelijunalla. Viime hetken reitinvaihto keventää ajokuormaa yli 500 kilometrillä: päätämme ottaa laivan Hullista Rotterdamiin. Kiinnostava junakokemus jää väliin, mutta samalla vältämme Lontoon ympäristön ruuhkajumituksen tai vaihtoehtoisesti työlään pimeänajon.

Kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta brittiteillä autoilu ei ole kovinkaan mukavaa ainakaan kylmiltään. Väärinpäin ajettavat liikenneympyrät vaativat melkoista keskittymistä eikä tieverkoston kuntokaan ole kaksinen. Dual carriage wayt, nelikaistaiset maantiet, ovat kapeita ja huonosti valaistuja, kaistat loppuvat meikäläisittäin yllättävästi ja kylteissä käytetään sikin sokin mailin osia, jalkoja ja jaardeja. Pitkissä alamäissä rekkojen armada posottaa rajoittimia vastaan holtitonta ylinopeutta. Kaksikaistaisilla teillä täytyy pitää pää erityisen kylmänä, kun vastaantulevan liikenteen valot häikäisevät oikealta ja aivot antavat jatkuvasti epämääräistä virhesignaalia.

Varaan parinsadan euron liput ja jätämme leppoisan Newarkin taakse. Saavumme Hulliin reilussa tunnissa ja löydämme parin sekoilurundin päätteeksi viime hetkellä satamaan. Aistinvaraisia havaintoja ja loogista ajattelua ei kannata kadottaa navigaattorien aikakaudella. Portit sulkeutuvat takanamme ja vanha laiva lähtee taas kerran yötä vasten synkälle Pohjanmerelle. Uudehkoihin ruotsinlaivoihin tottuneelle P&O –linesin alus saattaa tuntua hiukan nukkavierulta, mutta ikkunallisessa hytissä nukkuu aivan hyvin.

Puolen vuorokauden laivamatkan jälkeen tuntuu huojentavalta ajaa suoralle hollantilaiselle moottoritielle. Rotterdamissa voi valita käytännössä neljä realistista ajoreittiä Suomeen: 1) Selvitä 600 kilometrin ajolla ja nousta Travemundessa Helsingin-lauttaan 2) ajaa 2500 kilometriä Via Baltica –reittiä Tallinaan asti 3) oikaista Etelä-Itämeren ylitse Rostockista Trelleborgiin ja ajaa sitten vielä Ruotsin läpi tai 4) ajaa Tanskan ja Ruotsin lävitse Tukholman lautalle.

Haluamme minimoida loppumatkan laivamaileja, mutta ajomaraton Baltian kautta tuntuu mahdottomalta. Valitsemme seuraavaksi keitaaksi Kööpenhaminan, varaamme hotellin, ostamme isot kahvit ja annan baanan rullata keulan alle. Aurinko valaisee Hollannin maaseudun tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja

Mietimme, miten kauniilta ne maailmanlopun maisemaa muistuttaviin öljykenttiin verraten näyttävät. Mietimme, miten paljon maailman aukioille sellaisia mahtuisi. Siinä itsekkäästi autoillessamme pohdimme, kuinka valtavaa roolia fossiilisten polttoaineiden pumppaus pyörittää. Maailman suurimmat ympäristökriisit, kiihtyvä ilmastonmuutos ja muovijäte, pulppuavat lopulta samoista lähteistä.

Fossiiliset polttoaineet ovat aikansa tuotteita ja mahdollistavat kätevästi kehityksen ja taloudellisen hyvinvoinnin, liikkumisen ja elämisen eri leveysasteilla. Niiden lähtölaskenta on kuitenkin käynnissä

ja aletaan olla siinä pisteessä, että haitat nujertavat eittämättä hyötysuhteen.

Matka irrottaa arjesta. On aikaa nostaa fokukseen tärkeitä teemoja, vaihtaa ajatuksia kirjoista ja jutustella teorioista. Ennen Saksan rajaa Antti pitää esitelmää Yuval Noah Hararin teoksesta Sapiens.   Hararin mukaan uskonnot, kulttuurit, ihmisoikeudet, raha ja valtiot ovat lopulta vain tarinoita, joihin olemme päättäneet uskoa. Jos lakkaamme uskomasta vaikkapa rahaan, sen merkitys haihtuu.

Jos ihmislaji haluaa jatkaa kissanpäiviään, sen kannattaa hiukan spoilata ja avata uusi luku ennen kaaokseen suistumista. Tarinan päivityksellä alkaa olla kiire. Luonnon ja ihmislajin tulevaisuus lepää pitkälti uusien energiamuotojen, metsittämisen ja maailmanlaajuisen kulutuskulttuurin terävöitymisen varassa. Juttu on lopulta aika simppeli. Jonkun pitäisi vain brändätä tarina houkuttelevaan ja skaalautuvaan pakettiin. Isossa kuvassa on melko yhdentekevää, myydäänkö se koulutuksena, kännykkäpelinä, outona uskontona tai tosi-tv-ohjelmana.

Saksan puolella on mukavia levähdyspaikkoja, mutta en pääse ajatuksesta irti. Ihmiskunta ajaa globaalin pihapiirinsä kaatopaikaksi siksi, että sitä kiinnostaa melko kurjat tarinat, vaikka kaikki maailman tieto on muutaman napinpainalluksen päässä

Britannian ja Ranskan rajaa lukuun ottamatta olemme huristelleet reissun ajan maasta toiseen vakinopeudensäädin päällä. Saksasta Tanskaan tultaessa meno muuttuu menneen ajan kontrolliksi. Kohtaamme kiristyneet käytännöt kouriintuntuvasti. Yksittäisiä autoja ohjataan sivuun, pakettiautot aukovat takaluukkujaan ja kaikilta katsotaan passit. Vanhoihin Itä-Euroopan kauhunsekaisiin rajanylityksiin on sentään pieni ero: virkailijat ovat ystävällisiä eikä päättömiä kuittisulkeisia järjestetä.

Ensimmäinen koppalakkinen rouva ihmettelee, mihin passikuvassani orastava parransänki on kadonnut. Kerron joutuvani käyttämään partakonetta viikoittain. Jonossa seuraavana vilkuttava tanskalaisneito tivaa kohteliain sanankääntein matkamme tarkoitusta, kestoa ja tullattavaa. Sellaista meillä ei ole – tankissakin alkoholipitoisuus alkaa hiipua 15 prosenttiin. Kertomus kaverin huonekaluista ja marraskuisesta lomaretkestä saattaa kilauttaa profilointikelloja. Joka tapauksessa tanskalaiset tullimuodollisuudet suoritetaan koiravoimin. Labradorinnoutaja nuuskii auton pohjarakenteet ja kiertää sisätilat.

Alkuillaksi saavumme Kööpenhaminan Amager-hotelliin. Kaunis rakennus ja ystävällinen ilmapiiri hälventävät raskaan ajopäivän ja pitkien tullimuodollisuuksien jälkeistä uupumusta.

Brittifutista ja tarinoiden maisemia

Käyn futismatseissa harvakseltaan  ja valitsen kohteet tarkasti: haluan kokea muutkin kuin pallopelin kiemuroita.  Ymmärrän pelistä vain peruskuviot, jos niitäkään. Viimeksi katsoin Camp Noulla Barcelona Girona –ottelun. Louis Suarez teki hattutempun ja Lionel Messi osui kahdesti. Sellaiset paikallispelit sytyttävät diletanttileisönkin!

Brittifutista en ole seurannut aiemmin paikan päällä. Nieminen on varannut meille liput Nottingham Forest -Stoke -otteluun.

Nukumme pahimman univelan pois ja hyppäämme iltapäivällä junaan Newarkin asemalla. Tuokion kuluttua vaellamme jokivartta nottinghamilaisessa fanilaumassa. Vanhalle kivistadionille ahtautuu 30000 ihmistä. Väkijoukkoa palvelee vain muutama hassu kioski ja jokunen olutpiste. Jyhkeät kivi- ja metallirakenteet tarjoavat kouriintuntuvan aidon näyttämön.

Trent Bridge ja laulava fanilauma virittivät tunnelma

Itse peli etenee staattisesti eikä maaleja nähdä. Seurailen enimmäkseen yleisön tunnevirtaa ja katselen vastapäätä avautuvaa kaupungin siluettia. Iltapäivän hämärtyessä valot piirtyvät Trent- jokeen vanhalta sillalta. Fiilistelen laulua ja yhteisöllisyyttä: väkijoukko kailottaa hilpeästi mutta  ainuttakaan rähisevää fania en havaitse. Pelin käsin kosketeltava tunnelma maistuu elämisen arvoiselta kokemukselta.

Ilta jatkuu klassikkokaavassa: syömme paperiin käärityt fish and chips –annokset Prince Rupert – pubissa. Alun perin 1400-luvulla rakennetussa talossa sijaitseva ravintola hemmottelee eväiden ja huoltoasemaruokien puuduttamaa makumaailmaa. Uppoan vanhaan nahkanojatuoliin ja muistelen hiljattain katsomaani Roald Dahl –dokkaria, jossa mestarinovellisti asettuu verkkaisasti pihamökkinsä

Ikavanhan ravintolatalon yläkertaa

laiskanlinnaan, teroittaa neljä lyijykynää, vetää huovan polvillensa, sytyttää tupakan ja antaa ajatuksen lentää. Jopa edellisen yön sateinen ja kuormittava läpiajo alkaa muokkaantua kiehtovaksi muistoksi.

Seuraavana päivänä sukellamme maaseudulle ja teemme retken Sherwoodin metsään. Robin Hoodin seikkailuista matkamuistokeskittymässä muistuttaa 1000-vuotias ”Major Oak” –puu. Ympärysmitaltaan kymmenmetrisen tammen kerrotaan legendan mukaan toimineen Robin Hoodin ja Marian-neidon suojapaikkana.

Oli legenda silkkaa sepitettä tai ei, kuningaskunnan suosituimpiin puihin kuuluva tammi kielii ajoista, jolloin saarivaltion sisämaata peittivät tuuheat metsät. Britti-imperiumin maailmanvalloituksen vaatima laivanrakennus on harventanut metsän pieneksi pusikoksi. Mutta oli miten oli, lapsi minussa kurottaa lainsuojattomien tarinoihin ja toinen silmä vilkuilee nummille nähdäkseen Enid Blytonin viisikon pujahtavan sumuverhosta.

Viimeisenä Englanti-päivänä teemme kävelyretken Newarkin keskustaan ja keskiaikaisen linnan raunioille. Koko keskusta huokuu rauhallisen brittikaupungin ajatonta ilmapiiriä. Jopa lähiöalueiden arkkitehtoninen ilme jäljittelee vanhaa punatiilipintaista , matalaa rakennelinjaa.

Newarkin kirkon pihamaa marraskuussa

Parasta antia määränpäässä tarjaa kuitenkin ajanvietto vanhassa ystäväpiirissä. Joskus kannattaa tarttua tilaisuuteen ja lähteä tapaamaan kavereita kauemmaksikin. Ihmisyyden ydin on kohtaamisten verkko, ja sen avainsolut ovat vaalimisen arvoisia. Siinä sivussa Nieminen sai perintöhuonekalunsa Newarkiin ja meille tarjoutui mahdollisuus puolijärjettömään roadtrip-kokemuksen.